Puheenjohtajan kynästä 2016

Leena Sippola

"Elämänlakien mukaan, 
vanhenemista ei vältä kukaan.
Terveys ja hyvinvointi,
on hyvän elämän pointti."

Aika kuluu, aurinko paistaa, päivä jatkuu ja kevät tulee joka vuosi, ne tiedetään. Aina ei kuitenkaan kaikki mene niin kuin luullaan ja toivotaan. Elämään kuuluu myös joskus ikävää ja surua. 
  
Ihmisen on aika syntyä ja ihmisen on aika elää sekä myös kuolla. Sekin asia on minulla ollut esillä viime aikoina, kun rakas 90-vuotias tätini nukkui pois. Hän sairasti nivelreumaa 72 vuotta. Hän sai kuitenkin olla henkisesti pirteä ja kävelevä vanhus loppuun asti, vaikka kipuja oli paljon. 
  
Elämme nyt vaikeaa ja epävarmaa aikaa. Kamppailemme taantuman kourissa, mutta on sieltä en-enkin selvitty. Täytyy vaan toivoa ja löytää voimia päästä eteenpäin. Nyt tarvitaan yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä. Tuetaan toisiamme, pyydetään apua ja autetaan lähimmäisiämme. Otetaan myönteinen elämänasenne se antaa iloa ja onnea elämään, sekä uusia mahdollisuuksia. 
  
Valtakunnan säästöpäätökset vaikuttavat meidän arkeemme. Entistä enempi hoitovastuu on nyt itsellä. Jos itse ei jaksa niin kukahan se ottaa vastuun. Hoitopalvelut muuttuvat. Tuli mieleen, että ennen kun oli sairaalassa niin omiin sairauskertomuksiin ja kansioihin ei saanut koskeakaan. Nyt niitä voi itse seurata NettiRassista ja Omakannasta.
  
Hoito- ym. maksut nousevat ja tuet pienenevät, mutta onneksi lääke-, matka- ja terveydenhuoltokatot säilyvät, vaikka ne hieman muuttuivat. Pitkäaikaissairaat, jotka joutuvat paljon käyttämään palveluja, saavat onneksi siten vähän taloudellista helpotusta sairauskuluihin vuoden varrella.  
  
Nykyisin tuetaan kotona asumista, mutta onko kotihoito aina se paras? On se, kotipalvelu ja kotisairaanhoito ovat todella hieno asia ja mahdollistavat sen, mutta rajansa kaikella. Todella sairas ja huonokuntoinen vanhus voi kokea myös pelkoa ja turvattomuutta varsinkin yöllä jos liikuntakyky on huono. Siinä vaiheessa herää ajatus arvokkaasta ja turvallisesta vanhuudesta. Kenelle kuuluu vastuu, antaa arvokas ja turvallinen vanhuus? Isot ikäluokat, johon itsekin kuulun, vanhenevat ja tulevat huimaa vauhtia palvelujen käyttäjäksi. Palveluja siis tarvitaan. 
  
Yritetään liikkua ja täyttää ristisanoja että pysytään virkeänä. Yhdistystoiminta tuo myös piristystä elämään. Yhdistyksellämme on vertaistukihenkilöitä, niihin voi ottaa yhteyttä jos tarvitsee keskustelu- tai muuta apua. Ystävät ovat kyllä kullan arvoisia. Älä jää yksin vaivoinesi, lähde liikkeelle tai tartu puhelimeen.
  
Talven 2015 aikana käynnistimme Raahen alueen eri potilasyhdistysten yhteistoiminnan. Se on tuonut uusia tuttavuuksia ja uutta ilmettä toimintaamme! Toiminnassa ovat olleet näiden seitsemän yhdistyksen jäseniä: Reuma, Diabetes, Hengitys, Keliakia, Muisti, Sydän ja Syöpä. 
 
Viime keväänä aloitettu Tuolijumppa vuorotellen vii-den yhdistyksen voimin jatkuu kerran kuukaudessa tämän kevään ajan. Varmaan syksylläkin, koska on se niin suosittu ollut. Tammikuussa oli Diabetesyhdistyksen järjestämä Edunvalvonta-teemailta, sekä Yhdistysesittelyilta. Molemmissa oli mukavasti osallistujia. Helmikuun Teatterimatka Kokkolaan, jonka järjestimme yhteistyönä Syöpä- ja Keliakia yhdistysten kanssa, oli todella onnistunut.
 
Keväällä on tulossa 20.-21.5. "TUU MUKKAAN" -järjestöjen harrastemessut. Tapahtuman järjestää Raahen kaupunki ja Raahen seudun Hyvinvointikuntayhtymä. Reumayhdistyskin on siellä mukana!
  
Hyvä ystävä - seuraathan paikallislehtien järjestöt palstaa sekä nettisivujamme www.raahenreuma.fi. Jos aihe kiinnostaa, rohkeasti mukaan, vaikket olisikaan järjestävän yhdistyksen jäsen! 
  
Raahen uimahalliremontin aikana olemme käyneet Kempeleen Zimmarissa. On ollut todella hieno asia että Raahen Uimahallisäätiö on järjestänyt sinne kaikille raahelaisille ilmaisen kuljetuksen. Siellä on yhdistyksemme ohjaajilla ollut mahdollisuus myös ohjata allasjumppaa joka toinen torstai kaikille raahelaisille. Suuret kiitokset Raahen Uimahallisäätiölle, ja myös Vammaisneuvostolle, jonka aloitteesta nämä kuljetukset on järjestetty.
  
Pidetäänhän iloinen mieli ja myönteinen elämänasenne yllä! Vaikka asiat joskus harmittaa ja kiukuttaakin. 
  
Toivon kaikille aurinkoista ja kivutonta vuodenjatkoa!
Raahessa 16.3.2016
  
Leena Sippola
puheenjohtaja 
Raahen Seudun Reumayhdistys ry.