Puheenjohtaja

Leena Sippola
p. 044 328 9053
leena.mar.sippola (a) gmail.com

Leena Sippola

Puheenjohtajan kirje TULES-viestissä 2000/2

"Lehti puusta variseepi,
päivä yötä pakenee.
Lintu pieni syksyn tieltä,
kesämaille rientelee."

Nämä laulunsanat tulivat mieleen kun katselen ulos ikkunasta tätä kirjoitellessani. Sateinen kesä on takanapäin ja todella kaunis syksy on meneillään.

Yhdistyksessä on syksyntoiminta käynnistynyt, vaikka vähän nihkeäsi. Onhan meillä ollut toki kesälläkin tapahtumia. Varainhankintatempaus Pekkatorilla Pekanpäivien aikaan, ja heinäkuulla vietimme ihanan viikon Kivitipussa.

Työ ja opiskelut ovat vieneet aikani ja voimani nyt syksyllä ettei sitä ole paljon yhdistyksen toimintaa liiennyt. Olen nimittäin ollut nyt vuoden oppisopimuskoulutuksessa ja nyt syksyllä on ollut näyttötyö ja ammattitutkinnon aika. Nyt olen sitten pätevä koulunkäyntiavustaja, kunhan saan vielä todistuksen käteeni.

Tätä kirjoittaessani reumaviikko lähenee ja siihen liittyvien tapahtumien järjestelyt. Pari viikkoa sitten kävimme Oulun läänin aluepäivillä Suomussalmella. Siitä tarkemmin toisaalla lehdessämme.

Tämä vuosi on Reumaliitossa nimetty "LASTEN JA NUORTEN" vuodeksi. Myös "KOTIKUNTA KUMPPANINA" teema on jatkunut. Itselläni on kyllä huono omatunto siinä mielessä, että emme ole saaneet nuorille ja lapsille oikein mitään annettua. Ehkä yksi syy voi löytyä myös siitä, että nuoret ja reumalasten vanhemmatkaan eivät ole olleet kovin aktiivisesti yhteydessä yhdistykseemme päin. Toivonkin sydämestäni, että ottaisitte yhteyttä ja esittäisitte toiveita teidän omien mieltymyksienne ja tarpeittenne mukaisesti.

Kyllä yhdistystoiminta on tärkeää, yksin jo edunvalvonnan kannalta. Kukapa muu meidän toiveet ja tarpeet tietää kuin me itse. Yhdistyksemme kaipaa myös nuorennusleikkausta. Rohkeasti vaan mukaan!

Tarvitsetteko te reumayhdistystä? Tähän kysymykseen pyytäisin vastausta. Onko kaikki niin hyvin, että ei tarvita edunvalvojaa? Jos me jo pitkään toimineet emme jaksaisikaan enää, jatkuisiko yhdistyksen toiminta sen jälkeen lainkaan? Se tässä huolettaa.

Oli suuri edistys valtiovallan taholta, että Reumaliiton ajama maksukatto meni läpi, vaikka ei kuitenkaan ihan sellaisena kuin se oli tarkoitus. Ja täytyy muistaa, että Reumaliitto on sama kuin me.

Toivotan jäseniämme osallistumaan tapahtumiimme. Kerho toimii entiseen tapaan, Lilja kutsuu fibromyalgialaisia koolle, Mira on nuorten yhdyshenkilö, joten ottakaa yhteyttä heihin ja suunnitelkaa jotain yhdessä.

Toivotan lämpimät syksyiset yhteistyöterveiset teille kaikille.

Haapajoella 2.10.2000 kirjoitteli

Leena Sippola